Title: Kolmekymmentä sekuntia Marsiin, rakkaani
Rating: R
Author: uska
Genre: drama, angst
Pairing: Jared/Orlando
Warnings: ei mitään kovin graafista tai edes pitkittelyä luvassa, mutta
slashia senkin edestä
Disclaimer: Ei, ei, en omista enkä etenkään tunne näitä miekkosia, kähvellän vain heidän raaminsa ja nimensä (ja kappaleensa) tekeleeseeni. En edes saanut selville, kumpi oli kenen serkku, joten oletetaan, että Eric Bana oli. Ja kuka hölläkukkaroinen tästä muka minulle maksaisi?
A/N: Kuten syksymmällä vähän uhkailinkin, kahdeksan kuukauden writer's block sai tosiaan kyytiä, kun 30 STM julkaisi 4.12. uuden albuminsa, vaikka ei siitä aivan Turrow'ta seurannut...
***
No matter how many times that you told me you wanted to leave
No matter how many breaths that you took you still couldn’t breathe
Yö. Veden vaimea lotina pattereiden putkistoissa. Peiton kahahdus miehen noustessa varmistamaan, kuulostelemaan olevansa ainoa, joka uhmaa tätä uneen tuudittavaa hiljaisuutta pukeutumalla nopeasti lattialta haromiinsa mustiin farkkuihin ja samansävyiseen paitaan. Vilkaisu hopearaamilliseen peiliin tuottaa irvistyksen. Kangas roikkuu yllä kuin lepakon ylisuuri nahka luiden irvistäessä kyljistä kuudentoista kuukauden tarinaa. Sitä, joka on tekevä hänestä taas palvotun jumalan, kun hän huutaa käheää tuskaansa loppuunmyydyille areenoille. Helvetti, ne palvovat hänen kipuaan, hänen murskattuja unelmiaan, tätä raatelijaa, joka on upottanut kyntensä hänen jyskyttävään, samaa verta loputtomassa kehässä pyörittävään moukariinsa. Ne haluavat hänet tällaisena. Tuskan, kivun ja kaipuun ruumiillistumana.
No matter how many nights that you lie wide awake to the sound of the pausing rain
Makuuhuoneen ovi on kiinni. Totta hitossa. Kuinka monta loputonta minuuttia sen takana taas häntä valvotettiinkaan ennen kiivaiden, katkonaisten, lopulta hempeäksi muuttuneiden äänien vaimenemista. Miksi? Miksi sen piti tällä kertaa kestää? Miksei taas jotain lyhyttä, tulevaisuudetonta, hänelle niin toiveikasta, jota pitää sen vahvistuksena, että vain hänen kuuluu hengittää tuohon hikiseen, tummien suortuvien peittämään niskaan, jossa nyt lepää naisen siro, viimeisen päälle laitettu käsi. Osaa hänkin mustata kyntensä, saatana.
***
”Miksi sinä välttelet minua?”
”Välttelen?” Yllättynyt tummien kulmien tanssahdus, joskaan ei ehkä niin kovin vakuuttava. Eikö sen näe jo hänen silmistään? Miten hän tuijottaa, ahmii, nääntyy nälkäänsä, jota ei edes yritä enää peitellä, miten kaipaus hänessä jyskii pakottaen pysymään loitolla siitä, joka ei ymmärrä, miksei heitä voi enää kutsua ystäviksi näiden kaikkien vuosien jälkeen. Where did you go? Where did you go? Where did you go?
”Aivan kuin et haluaisi olla täällä vieraanani. Et taida edes kuunnella, mitä minä…”
”Heräilevää kiertuejännitystä. Tiedäthän, miten vakavissani suhtaudun musiikkiin.”Heart beat, a heart beat, I need a heart beat, a heart beat...
”Ei se sitä ole.”
”Kerro sitten, mitä se on.” Käsky kirskahtaa hänen huuliltaan kylmänä läikähdyksenä. Hazelsilmät tutkivat ääneti hänen omiaan, antamatta hänen vieläkään hukkua. ”Kerro minulle, Orlando.” Tell me would you kill to save a life?
Tell me would you kill to prove you’re right?
Mies ei ole ymmärtävinään vaeltelevan katseen merkitystä. Pysähdystä huulilla. Viipyilyä sopimattomassa. ”En halua riidellä. Et ole ollut oma itsesi koko iltana. Hyvää yötä. Puhutaan tästä aamulla.”
Hänestä ei puserru siihen vastausta, ei yhtä ainokaista hyvänyön toivotusta. Naikaa vain. Naikaa vaikka koko helvetin yö, saatanan rusakot! Turhautuminen moukaroi sisuksia haluna tarttua kiinni ja ravistaa. Ravistaa, kunnes miehen katse suostuu antautumaan hänen omalleen. Vangita katselun tummaan tuleen, kunnes hämmennys kytee pois tarkoin piilotettujen viettien tieltä.
Mutta jäsenet eivät suorita liikahdustakaan. Hän vain katsoo, kun toinen perääntyy ja kiirehtii pois. Pakenee häntä toiseen syliin. ***
Crash, crash, burn, let it all burn
This hurricane’s chasing us all underground
Vain raolleen pysähtynyt ovi jää kavaltamaan hänen lähtönsä. Niin ääneti hän lähtee suostuen vasta lentokoneessa murtumaan tummien, jäätävien lasiensa takana, leuka kauluksiin haudattuna, kädet vavahtaviksi nyrkeiksi syvälle nahkarotsin taskuihin sullottuina. Ja kun hän uskoo, ettei mikään voi häntä enää nostaa, ei kantaa, tulevat sanat. Epätoivoiset, anovat, katkeruudesta ja ikävästä lohduttomat sanat, jotka paisuvat lopulta sisimmässä revenneeksi huudoksi. Ne ovat ainoa vapautus. Hänen sieluverensä, joka saa vuotaa vain sisäänpäin.
No matter how many deaths that I die, I will never forget
No matter how many lies that I live, I will never regret
Toisaalla nukkuja havahtuu ja räpäytettyään silmiään näkee raolleen jääneen oven. Hän kääntyy katselemaan vierellään levollisesti nukkuvaa naista, jota ei tunne ansainneensa.
Alakerta on pimeä, stereoiden punainen silmä tuijottaa syyttävästi, kun kädet hapuilevat CD:n paikalleen. Sen, jota Miranda ei saanut soittaa, koska Orlando ei ollut sillä tuulella. Ei ollut, vaikkei ole koskaan ottanut selville, millä tuulella olisi kuulunut olla.
There is a fire inside of this heart and a riot about to explode into flames
Albumin nimi on
A Beautiful Lie, ja sen ensimmäinen versio julkaistiin seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun hän törmäsi Jaredin hätkähdyttävän sinisiin silmiin Miramaxin/Glamourin juhlissa Troijan kuvausten aikaan. Stereoissa odotteleva levy on kuitenkin reilua vuotta myöhemmin julkaistu deluxe-versio, joka ei sisällä ainuttakaan uutta kappaletta, ellei sellaiseksi sitten lasketa The Killin hiotumpaa versiota.
Kaukosäädin kädessään Orlando kävelee sohvan luo, istuu, vajoaa sittenkin selälleen ummistaen silmänsä. Vain sormen pieni liikautus, ja Jaredin kaunis, satuttava, kuohuihin syöksevä ääni tulvahtaa saartamaan hänet. Hengityksestä tulee katkonaista, sydämen verkkaisesta sykkeestä nopeaa tykytystä. Jared viiltää, anoo, syyttää, hempeilee. Käheytyy huudoksi, kunnes lopulta jää vain kuiskaus. Orlandon olo on yhtä voimaton, yhtä raadeltu. Silmät tuijottavat huoneen sumeiksi vettyviä varjoja.
Mutta koettelemus ei ole vielä ohitse. Yhdeksän ja puolen minuutin kuluttua siitä, kun Jared on vaiennut laulettuaan ensin neljästi peräjälkeen salaisuuden tulleen julki ja seitsemäntoista kertaa hyvästit, hiljaisuus katkeaa vielä kerran. Kahdentoista ja puolen minuutin kohdalle on kätketty viimeinen kappale,
Praying for a Riot, jonka lopuksi Jared kehottaa kääntymään takaisin ja uskomaan, ettei mikään ole ohi.
Where is your God?
Miranda löytää hänet sohvalle unohtuneena. Orlando ei vielä silloin ymmärrä, miksi rakkaan silmät ovat kyynelissä.
Where is your God?
Helsingin Hartwall-areenalle maaliskuun kahdentenatoista sulloutuneet teinit liikauttavat jotain Jaredissa laulamalla enimmäkseen nuotin vierestä mutta kuitenkin ulkoa kummatkin hänen ehdottamansa kappaleet. Täällä Jumalan selän takanakin fanit ovat faneja. Laulavat hänelle hänen omia laulujaan, ovat valmiita naimaan hänet, Tomon ja jopa hänen veljensä. Shannon höykyttää rumpujaan hiki otsalla helmeillen, eikä Jared voi olla tuntematta toista liikahdusta sydämensä pakeilla kokiessaan jälleen kerran tiivistä yhteenhitsautuneisuutta veljensä ja ystävänsä kanssa. Katse vaeltaa eturivin kasvoissa kohottaen ilmoille huumaantuneita onnen kiekaisuja. Mustatukkainen tyttö palvoo häntä silmät kyynelissä. Tytöstä jonkin verran oikealla tummansiniseen samettitakkiin ja lilamustaruudulliseen kaulaliinaan sonnustautunut nuorukainen katselee häntä suurten, tummien lasiensa takaa näyttäen niin saatanasti joltakulta toiselta niskaan koottuine tummine hiuksineen ja olemattomine viiksineen, että hänen on käännettävä katseensa pois.
Where is your God?
Haavekuva vain on liian suloinen karkotettavaksi.
Mies vetää kauluksensa alta jotain. Se on mauton, tavattoman lapsellinen, amuleteista ja muusta rihkamasta koottu koru, joka riitelee räikeästi muuten niin tyylikkään kokonaisuuden kanssa. Jaredin sisuksissa jysähtää, kädet tarraavat mikrofoniin sydämen haastaessa laukallaan Shannonin vaienneet rummut.
Do you really want?
Do you really want me?
Do you really want me dead or alive to torture for my sins?
Fanit ovat laumoittautuneet takaoven tuntumaan odottamaan edes yhtä vilausta idolistaan. Jaredin katse harhailee väkijoukossa käden kiepauttaessa tottuneesti muutamia nimikirjoituksia. Turvamiesten raivattua heille tien limusiinin luo Jared huomaa kadun toisella puolella taksin vierellä seisoskelevan miehen.
Do you really want?
Do you really want me?
Do you really want me dead or alive to live a lie?
”Menkää te edeltä, tulen toisella kyydillä”, hän kehottaa veljeään ja ystäväänsä ampaistessaan autojen sekaan. Äkäisten tuuttausten ja kansainvälisten käsimerkkien saattelemana hän pääsee taksin luo ja sukeltaa Orlandon perässä sen nahkapäällysteiselle takapenkille. He lähtevät paikalta moottori ulvoen jättäen taakseen joukkion hysteerisesti kirkuvia nuoria naisia, joista vain yhden - sen mustatukkaisen pillittäjän - kasvoille on jämähtänyt autuudesta kielivä pöhelö ilme.
Katuvalojen pimeyteen leikkaamien juovien valuessa heidän ylitseen Jared etsii käteensä Orlandon käden. Miehen sormet ovat kylmät, melkein yhtä kylmät kuin nimettömään pujotettu kihlasormus. Jared vetää kätensä pois eikä yhtäkkiä haluakaan tietää, kuinka viileät miehen huulet ovat.
Hän kääntyy tuijottamaan tympeinä loistavia näyteikkunoita. ”Miksi tulit?”
Orlando vaikuttaa punnitsevan hetken vastaustaan. ”Halusin nähdä sinut lavalla.”
”Olipa se aika hemmetinmoinen matka reissata vain katsomaan jotakuta”, Jared on äsähtänyt ennen kuin ehtii hillitsemään itsensä.
”Ei jotakuta. Sinua.” Jared ei sano siihen mitään. ”Se levy, jonka lähetit… kuuntelin sen ensi kertaa silloin yöllä, kun lähdit luotani.”
”Sepä vasta riemastuttavaa. Ettei se aivan tyhjänpanttina pölyttynyt hyllyssäsi muutamaa vuotta.”
”En vain pystynyt siihen aiemmin. Pelkäsin liiaksi.”
Jared kääntyy viimein katsomaan miestä, tutkii tämän kasvoja ymmärtämättä sittenkään. Jokin osa hänessä taistelee ymmärrystä vastaan.
”Pelkäsin, mitä se saisi minussa aikaan”, Orlando myöntää vilkaisten nopeasti Jaredia.
Heart beat, a heart beat, I need a heart beat...
”Oliko… oliko pelko aiheellinen?”
You know I gotta leave, I can’t stay, I know I gotta go, I can’t stay
Vain huimaavaa hiljaisuutta. Katulamppujen heidän ylleen vyöryttämät railot pimeydestä. Orlando on kääntänyt katseensa näyteikkunoihin, yksinäiseen kadulla samoilijaan, jalkakäytävän reunaan. Minne tahansa paitsi Jaredin kasvoihin.
Tell me would you kill to save a life?
Tell me would you kill to prove you’re right?
Crash, crash, burn, let it all burn
This hurricane’s chasing us all underground
Jared haluaa huutaa, raivota, satuttaa. Entisöidä vähintään yhden kitaran. Miksi helvetissä mies istuu tuossa hänen vieressään haavoittamassa häntä sormuksellaan, tukehduttaen hänet läsnäolollaan? Sanoo saattavansa hänet lentokentälle, jäävänsä odottamaan omaa lentoaan. Matkaa jonkun toisen luo.
You say you wrong, you wrong, I’m right, I’m right, you’re wrong, we fight
Ok, I’m running from the light, running from the day to night
Oh, the quiet silence defines our misery
The riot inside keeps trying to visit me
No matter how we try, it’s too much history
Too many bad notes playing in our symphony
Hän kyllä arvaa, mistä tässä on taas kyse. Siitä suoraan alusvaatekuvastosta reväistystä saatanan mallitypysestä. Pannut sen tietenkin paksuksi, saatana.
So let it breathe, let it fly, let it go
Let it fall, let it crash, burn slow
”Tulin, koska… koska kuulin netissä viisitoista sekuntia yhdestä uudesta kappaleestasi.”
”Kuulit netissä? Sinähän pelkäät tietokoneita…”
”Eric linkitti sen minulle. Hän on tehnyt muutenkin outoja viime aikoina.”
”Outoja?”
”Lähetti minulle kiertueaikataulusi.”
”Serkkusaatana…” Jared manaa miltei hellästi. Sitten toiveikkuus livahtaakin jo hänen käheäksi käyneeseen ääneensä. ”Miksiköhän hän sellaista meni tekemään?”
Hazelsilmien katse on välttelevä, kun Jared kääntää miehen kasvot puoleensa. Hän ei kaipaa sykähdyttävämpää vastausta. ”Jäämme kyydistä tässä”, hän ilmoittaa kuljettajalle.
”Mutta…”
”Se lento peruutettiin”, Jared toteaa ykskantaan läntäten jonkin setelin kuljettajan kouraan. Orlando seuraa perässä liian tyrmistyneenä vastustellakseen, kun hän taluttaa tämän sisälle hotellin viekoittelevista pariovista.
Jaredin katse on paljas kuin viiman raiskaama vuoristoniitty tunturin suojattomalla kupeella. Orlando empii yhä käsi oven kahvalla, vaikka tietääkin antautumisensa hinnan.
And then you call upon God
Ohhh, you call upon God
”En pyydä muuta”, Jared vannoo tukahtuneesti.
Tell me would you kill to save a life?
Tell me would you kill to prove you’re right?
Crash, crash, burn, let it all burn
This hurricane’s chasing us all underground
Orlando luopuu taistelusta kävellessään vuoteen luo. Jaredin luo. Heidän ensimmäinen suudelmansa on hellä ja sovinnonhaluinen, toinen jo ahnas ja kyltymätön, eikä käsille tunnu löytyvän vain yhtä paikkaa toisen vartalolla.
Oh, oh, woah
This Hurricane...
Miten loputtomasti aikaa voikin haaskaantua yhdestä vaatekerroksesta selviämiseen. Kuinka pakahduttavasti oma nimi saattaakaan katketa henkäykseen.
Oh, oh, woah
This Hurricane...
Jared maistaa yhä Orlandon suudellessaan käheitä hävyttömyyksiä tämän selkärankaa pitkin. Toinen käsi avaa miehen hänen kiihkolleen, kun hän liikahtaa lähemmäs yhtymään vapahtajaansa.
Oh, oh, woah
This Hurricane...
Ei helvetti… saatanan saatana ja kaikki rakkaimmat voimasanat… Orlando huohottaa kestämättömästi hänen käsiensä vankina. Hänen ratkeamaisillaan tempovassa sylissään. Hän tarttuu miehen hiestä kähertyneisiin hiuksiin ja vetää tämän yhä uudestaan aivan liki. Mitä kovemmin Orlando vastustelee, jännittää jumalaista vartaloaan, anelee, sitä rajummin Jared miestä rakastaa. Sitä kauniimmiksi käyvät rakkaan huulilta karkailevat äännähdykset.
Oh, oh, woah...
”Jared…”
”Kolmekymmentä sekuntia Marsiin, rakkaani.”
Do you really want?
Do you really want me?
Do you really want me dead or alive to torture for my sins?
Mikään ei muuta suuntaansa, järky radaltaan tai lakkaa loputonta kiertoaan heidän vuokseen, mutta sisimmässään he saattavat tuntea vain tuota kaikkea. Pakahduttavaa autuutta toisen läheisyydestä, suolansekaista ihmetystä vastakaikuna koettujen tunteiden vahvuudesta.
Do you really want?
Do you really want me?
Do you really want me dead or alive to live a lie?
Jared saa pujottaa sormuksen pois miehen nimettömästä, tipauttaa sen yöpöydälle odottamaan huomisen valheita. Eikä tummissa hazelsilmissä häivähdä syyllisyyden varjoa heidän kierähtäessään entistä syvempään suudelmaan.
***
taivaallisuus: 30 Seconds To Mars - Hurricane (ft. Kanye West)
